31.8. kirkko viettää irlantilaisen Aidan Lindisfarnelaisen muistopäivää.
Aidan eli 600-luvulla ja hänestä tuli piispa vuonna 635. Aidanin tapa opettaa kristinuskoa oli hyvin yksinkertainen: hän käveli kylästä kylään ja keskusteli ihmisten kanssa. Aidanista oli tärkeä nimenomaan kävellä ja kohdata ihmisiä. Hän ei halunnut matkustaa hevosella tai kärryillä, sillä hän oli vakuuttunut yksinkertaisen elämän tuomasta vapaudesta.
Kerran kuningas lahjoitti Aidanille hevosen ja kärryt, mutta Aidan lahjoitti ne pois kerjäläiselle. Kun kuningas harmistui tästä, Aidan kysyi tältä: onko hevostamma arvokkaampi kuin Jumalan Poika? Kuningas ei heti ymmärtänyt Aidanin kysymystä, mutta hetken päästä hän tajusi, että Aidanin teko kertoi Jumalan rakkaudesta eikä ollut lahjan väheksymistä.
Pyhä Aidan ohjasikin aina saamansa rahat köyhille tai maksoi niillä orjia vapaiksi. Eräät näistä autetuista ihmisistä ryhtyivät seuraamaan Aidania ja osasta tuli pappeja. Samanlaista laupeutta Aidan osoitti myös eläimille. Hän muun muassa pelasti eläimiä metsästysseurueilta.
Nykypäivänä Aidanin esimerkki on osuva näyte kohtuullisuudesta, lempeydestä ja kestävästä elämäntavasta. Yksinkertaisuus, muille jakaminen ja kaikkien olentojen rakastaminen on käytännön rukousta.
Aidan perusti Lindisfarnen luostarin saareen, joka on nykyisin pohjoisessa Skotlannissa ja jossa asuu vain 160 vakituista asukasta. ”Pyhänä saarena” tunnetulla paikalla kuitenkin vierailee yli puoli miljoonaa ihmistä vuosittain.