Erot kirkkorakennusten välillä kertovat aina jotakin eri kirkkojen uskosta. Kirkkorakennuksilla on silti myös monia yhtäläisyyksiä. Kaikissa kirkoissa on yleensä risti ja alttari.
Nykyisten kirkkorakennusten tyylit ovat muotoutuneet kirkon pitkän historian aikana. Siksi ei olemassa vain yhtä oikeaa kirkkorakennuksen mallia, vaikka monet niihin liittyvät perinteet ovatkin vakiintuneet.
Kuvassa Bysantin eli Itä-Rooman alueet 500-luvulla sekä vuosina 1020 ja 1360 (Kuva: Encyclopedia Britannica).
Luterilaisen kirkon perinne on saanut vaikutteensa lännestä eli roomalaiskatolisesta perinteestä, oma kirkkomme idästä eli bysanttilaisesta ja slaavilaisesta perinteestä.
Ensimmäiset kristityt kokoontuivat aluksi Jerusalemin temppelin Salomonin pylväskäytävässä (Apt. 3:11). Apostoli Paavali myös julisti usein synagogissa eri puolilla Rooman valtakuntaa (Apt. 13:14). Lähetystehtävä jatkui ihmisten kodeissa (Apt. 18:7).
Kristittyjen vakituisimmiksi kokoontumispaikoiksi valikoituivat varakkaimmat ja siten isoimmat kodit (Room. 16:23, Kol. 4:15). Tämän kaltaisia paikkoja alettiin vähitellen muuttaa käyttöön soveltuviksi kotikirkoiksi.
Kun kristityt saivat hyväksytyn aseman Rooman valtakunnassa 300-luvulla, kristittyjen lukumäärä alkoi kasvaa. Tällöin alettiin rakentaa entistä suurempia kirkkorakennuksia. Tämä korosti myös kristinuskon merkitystä. Uudet kirkkorakennukset saivat vaikutteita oman aikansa ja omien alueidensa rakennustyyleistä.
Kristinuskon varhaisimmilla alueilla kirkot rakennettiin paikallisen rakennustavan mukaan kivestä, mutta kristinuskon rantautuessa pohjoisemmaksi alettiin rakentaa myös puukirkkoja. Omien kirkkojemme tyyli on sekoitus idän ja lännen perinnettä. Se kertoo siitä, että ortodoksinen usko on juurtunut osaksi maamme elämää.
Omissa kirkoissamme eräs melko tyypillinen ero verrattuna muihin kristillisiin yhteisöihin ovat kirkkojen katolle asetetut liekkikupolit, jotka kuvaavat rukoustulta. Tämä perinne syntyi idän slaavilaisilla alueilla. Kaikissa kirkoissamme ei näitä kupoleja ei silti ole. Tämä riippuu siitä, millaista ortodoksista perinnettä kirkon rakentamisessa on seurattu.
Kirkon uskon näkökulmasta ajateltuna kirkkorakennusten monet muodot ja tyylit kertovat siitä, että usko Jeesukseen saavutti kokonaisia kansakuntia. Jeesus kertoi tästä kasvusta jo etukäteen vertauksessaan sinapinsiemenestä:
”Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa” (Mark. 4:30‒32)
Kirkkorakennusten ulkoiset erot kertovat siis historiasta ja myöskin uskon sisällöistä. Ortodoksisissa kirkoissa on esimerkiksi paljon ikoneita, sillä ortodoksisen uskon mukaan Kristus tuli ihmiseksi ja näin kuvattavaksi. Pyhä kuva ei ole taikaesine, vaan se on pyhä nimenomaan siihen kuvatun pyhän kautta – sen takia ikoneita sanotaankin ikkunoiksi taivaaseen.
Vastauksen laativat isä Marko Mäkinen ja Ari Koponen