Ortodoksista kalenteria selaamalla voi ihmetyttää eri pyhien muistopäivien määrä. Ja kalenterissa mainitut pyhät ovat vain pieni joukko kirkon historian pyhistä! Lisäksi pyhiä voi tietenkin olla myös sellaisissa ihmisissä, joista emme sitä tiedä.
Suomalaisia, kirkon kanonisoimia (eli pyhäksi julistamia), pyhiä on tällä hetkellä kaksi: Johannes Sonkajanrantalainen sekä Valamon luostarissa kilvoitellut isä Johannes Valamolainen (1873-1958). Jälkimmäisen Johanneksen muistopäivä on 5.6.
Venäjältä sodan aikana siirtynyt Johannes päätyi lopulta munkiksi Kristuksen kirkastumisen luostariin Uuteen-Valamoon, joka sijaitsee Heinävedellä, Itä-Suomessa. Se on Suomen ainoa miesluostari.
Johannes toimi luostarissa rippi-isänä, mutta hän oli hengellinen ohjaaja myös hyvin monille maailmassa asuville ihmisille. Tämä työ tekikin Johanneksesta tietynlaisen kuuluisuudenkin, sillä hän kävi kirjeenvaihtoa hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Näistä kirjeistä on koottu kirjakin, ”Valamon vanhuksen kirjeitä”.
Pyhittäjä Johannes, rukoile Jumalaa meidän puolestamme!