Vapaaehtoisena hengellisen kasvun perässä

Kesällä Supraslin luostarissa järjestetty kansainvälinen nuorisotapahtuma vaati myös aktiivisten vapaaehtoisten työpanosta. Yksi heistä oli romanialainen Sophia Chiriac, joka kiinnostui tapahtumasta ensin oltuaan aktiivisesti kotimaansa ortodoksisessa nuortentoiminnassa.

Sophia oli itse osallistujana kaksi vuotta sitten osana romanialaisten ryhmää.

” Myös muut matkan nuoret ovat pitäneet tiivisti yhteyttä reissun jälkeenkin. Päätimme tänä vuonna lähteä matkaan yhdessä siskoni kanssa. Ortodoksisuus on aina ollut osa elämäämme ja Romaniassa uskonto myös näkyy kaikkialla. Kirkolla on rikas historia täällä luostareineen ja pyhineen. Suprasl opetti minulle myös kiitollisuutta, sillä saan vapaasti kotimaassani elää ortodoksista elämää avoimesti ja jakaa sen aarteita vapaasti. Tämä ei ole itsestään selvää kaikkialla maailmassa”, Sophia kertoo.

Ihmiset ja kohtaamiset nousivat tänäkin vuonna Sophian mielestä parhaimmaksi asiaksi. Myös monikieliset palvelukset herättivät aidon tunteen kansakunnat yhdistävästä kirkosta.

”Tänä vuonna oli myös aiempaa enemmän nuoria käännynnäisiä mukana. Heidän tarinansa kuuntelu oli innoittavaa, sillä jotkut olivat tehneet päätöksen yksinään ilman esimerkiksi suvun tukea. Mieleen jäi myös erityisesti keskiyöllä eri kielillä veisattu Agni Parthene – veisu. Eri kielillä toimitettu ja laulettu liturgia oli myös mieleenpainuva kokemus.”

Kuvassa vapaaehtoisia, Sophia oikealla.

Sophia suosittelee tapahtuma kaikille nuorille varauksetta:

” Arvelen, että jotain tällaista on hyödyllistä kokea vähintään kerran elämässä. Tilaisuuksia näin kirjavan ja monikielisen joukon tapaamiseen ei tule välttämättä montaa. Kaikki tämä kasvattaa ihmisenä ja erityisesti kehittää omaa hengellistä ja kulttuurista ajattelua. Lähde mukaan!”