Hiippakunnan viilein pastori valmistelee tajunnan räjäyttävää saarnaa joulun esijuhlaan. Kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin pitäisi…
Klo 9.00 Coolin työhuone
”Serubaabelille syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi… eikun, mitenkäs se menikään?”, pohti Cool päätään raapien. Hiippakunnan viilein pastori riutui luomisen tuskassa. Oli tulossa taasen SE päivä, päivä jota hän jännitti koko vuoden, päivä, joka yllätti hänet kerta toisensa jälkeen: joulun esijuhla, ja pyhien isien sunnuntai.
Juhla sinällään oli hyvin iloinen ja viritti mielet tulevaan Vapahtajan syntymäjuhlaan. Coolille itselleen jokavuotinen koetus oli hyvän ja iskevän saarnan kirjoittaminen. Päivän evankeliumissa luettiin Jeesuksen sukuluettelo aina Aabrahamista lähtien. Vuosi toisensa jälkeen tuli yhä vaikeammaksi keksiä uutta sanottavaa.
Hiippakunnan viilein pastori tarkisti sähköpostinsa hermostuneena jo viidettäkymmenettäkolmatta kertaa saman aamupäivän aikana. Tämän jälkeen hän järjesti kaikki kaksitoista mustekynäänsä järjestykseen ensin värin ja sitten koon mukaan. Kun tämä taidonnäyte oli tehty, ryhtyi Cool askartelemaan pöydällään lojuvista kuminauhoista oikeankokoista koripalloa. Saatuaan askartelunsa valmiiksi, Cool ryhtyi heittelemään palloa laiskasti ajatuksissaan seinään.
Cool oli ajantappamisen mestari. Erityisesti jos jokin tärkeä projekti, valmisteltava saarna tai muu vastaava tehtävä uhkasi vyöryä päälle, huomasi hiippakunnan viilein pastori keksivänsä mitä ihmeellisimpiä tapoja vältellä itse työhön ryhtymistä. Muistona eräästä tällaisesta tilanteesta oli Coolin työpöydällä luonnollisen kokoinen tuohusvahasta askarreltu huuhkaja. Cool oli taiteillut kyseisen luontokappaleen silloin kun hänen viime keväänä olisi pitänyt valmistella juhlapuhe seurakunnan praasniekkajuhliin. ”Kummasti sitä ihminen keksii kaikenlaista jännää puuhastelua, kun olisi jotain oikeasti tärkeää tehtävää”, hämmästeli Cool päätään pudistellen.
Klo 13.30 Edelleen työhuoneessa
Sää ulkona ei ollut kovinkaan jouluinen: alakuloinen räntäsade osui Coolin työhuoneen ikkunaan kaikella voimallaan. Tuijotettuaan räntäsadetta aikansa Cool huokaisi ja palasi saarnan pariin, tai ainakin yritti tehdä niin. Cool antoi katseensa kiertää työhuoneessaan. Syksyinen sekasotku oli muuttunut jouluiseksi sekasorroksi. Pöydällä huojui korkeita paperipinoja, yksi seinä oli melkeinpä tapetoitu keltaisilla muistilapuilla.
Cool antoi katseensa kiertää ympäri pientä työhuonettaan. Cool laski ainakin kaksikymmentäkolme erilaista kahvikuppia ja epäili että näkyvät kupit olivat vain jäävuoren huippu: hiippakunnan coolein pastori oli myös hiippakunnan kovin kahvinjuoja. Virallisen tilaston mukaan Cool vastasi yksinään yli kolmestakymmenestä prosentista kahvin kulutuksesta koko seurakunnassa. Kukaan ei ollut tosin kertonut tätä faktaa itse pastorille.
Harmaa päivä valui pikkuhiljaa myöhäiseen iltapäivään. Kohta olisi aika toimittaa ehtoopalvelus. Pää raskaana mietteistä Cool lähti raahustamaan kohti kirkkoa.
Klo 17.00 Kirkossa
Pienehkö kirkko alkoi täyttyä rukoilijoista. Lampukat ja tuohukset paloivat kauniisti. Oli aika aloittaa palvelus. Cool huokaisi syvään ja lausui ehtoopalveluksen alkusiunauksen: ”Kiitetty on Jumalamme, alati nyt aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen…” Palveluksen edetessä Cool huomasi mielensä rauhoittuvan.
Loppusiunaukseen päästessään hänen vilkas mielikuvituksensa oli lyönyt yläfemman luovuuden ja inspiraation kanssa: pastorin koko päänsisäinen luova koneisto tuntui lisäävän kierroksia ja kiihdyttävän kuin formula-auto. Loistavia saarnaideoita suorastaan pursusi Coolin aivojen kätköistä. Hänen oli päästävä kirjoittamaan. ”Kummasti tuo ehtoopalvelus kirkasti mieltä, pitääpä merkitä salaiseen Cool -kansioon seuraava ohje: toimita jumalanpalvelus, kun inspiraatio ei kulje ja työ tökkii!”, päätti hiippakunnan viilein pastori vakaasti.
Aukaistuaan tietokoneen Coolin sormet tanssivat näppäimistöllä ja saarna valmistui kuin itsestään. Lopulta se oli valmis. Cool vilkaisi epäuskoisesti kelloaan: hän oli kirjoittanut viidessä minuutissa noin kahden sivun mittaisen saarnan. Työhuoneelta poistuessaan hän loi vielä viimeisen silmäyksen ikoninurkkaan ja hämärästä valaistuksesta huolimatta oli melkein sataprosenttisen varma, että ikoniin kuvattu Kristus oli iskenyt hänelle silmää. Hiippakunnan viilein pastori teki ristinmerkin, iski silmää ja aurinkolasit päässään poistui moonwalkilla työhuoneestaan.
Tarina: Jaso Pössi
Kuvitus: Anni Repo