Daddy Cool ja tilanne talvileirillä

”Leiri oli jo tuntuvasti voiton puolella, mitäpä tässä voisi enää tapahtua?”, myhäili Cool. Hänen saatua lauseen loppuun kaikki valot sammuivat. Sähköt olivat poikki ja pieni paniikki räjähti käsiin ohjaajien ja leiriläisten kirkuessa ja säntäillessä sekavasti pienessä kirkkotilassa.

Puoli tuntia myöhemmin, Leirikirkko

Joukon rauhoittamiseen kului jonkin aikaa. Pikaisen pääluvun laskun jälkeen eräs nuori ohjaaja ilmoitti kasvot kalpeina yhden leiriläisen puuttuvan. Eräs seitsenvuotias tyttö, Terttu nimeltään, oli kateissa. Kylmä hiki valui Coolin selkää pitkin ja sieltä hänen viittansa liepeille. Coolilla oli yksi heikkous – hän pelkäsi valtavasti pimeää. Hänenhän se olisi koluttava koko pimeä leirikeskus läpi – ja aivan yksinään muiden ohjaajien pitäessä huolta suuresta leiriläisjoukosta. Tilanne ahdisti, mutta pelko oli voitettava! Jossain kylmässä paleli avuton lapsi, jonka hiippakunnan viilein pastori vannoi pelastavansa.

Leirialue oli laaja ja sen tarkastamiseen kului kotvanen. Rantasaunalta näytti kajastavan aavemaisesti punertavaa valoa. Sieltä kuului myös jotain hyvin epämääräistä ääntä. Cool siirtyi lähemmäksi. Ja mitä oli tuo saunatuvan suunnalta kuuluva meteli? ”Siellä varmaan kaikkien kuolleiden leirinohjaajien sielut istuvat ja lätkivät korttia sipsejä rouskuttaen!”, arveli Cool hampaat kalisten. Välittömästi Cool kirosi vilkasta mielikuvitustaan ja aivojaan, jotka loihtivat hänen mieleensä mitä kaameimpia mielikuvia – erityisesti pimeässä leirikeskuksessa oleskellessa.

Kauhusta kankeana Cool hiipi askel askeleelta lähemmäs saunan nurkkaa. Nurkan takaa kurkistavaa pastoria odotti kaamea näky: pieni, musta hahmo, jolla oli yksi verenpunaisena hohtava silmä, tuijotti uhkaavasti pastoria. Coolin maailma musteni hänen pyörtyessään pitkin pituuttaan hangelle.

Pari minuuttia myöhemmin

Cool avasi varovasti silmänsä ja huomasi kadonneeksi luulemansa Tertun tuijottavan itseään. ”No heräsithän siekin vihdoin! Tulepas jeesaamaan näiden halkojen kanssa.” Cool huomasi suuren kasan juuri hakattuja halkoja. Terttu oli näköjään pistänyt tuulemaan.

”Tuota noin, mitä sinä täällä halkoja hakkaat yksinäsi? Ja miksi ihmeessä sinulla on punainen otsalamppu?”. ”Pastori ottaa nyt aivan coolisti! Huomasin, että sähköt on poikki, ja ajattelin, että siirrytään nyt puulämmitykseen! Ja punainen valo on siksi, että se ei vie pimeänäköä niin pahasti kuin normaali lamppu. Kirves oli vähän tylsä, joten teroitin sen. Jos pastoria ei haittaa, niin hakkaan vielä muutaman klapin.”, vakuutteli Terttu latoen samalla halkoja Coolin syliin. Tertun mielestä pastori Cool oli joskus vähän hidas ja hänelle täytyi selittää kaikki asiat hyvin yksinkertaisesti.

”Hehheh, hassu juttu, vähän tuo verensokeri heittelee, kun näin pyörrytti. Kuuden tunnin ehtoollispaasto ja silleen…Ihmekös tuo jos vähän pyörryttää.” Naureskeli Cool häpeillen. ”Mutta isä Cool, palveluksestahan on jo useampi tunti aikaa, ja ollaanhan myö jo kaksi ateriaa syöty sen jälkeen!”, ihmetteli hämmentynyt leiriläinen. ”Joo, kaipa minä ehkä vähän jännitin…”, myöntyi Cool. ”Voit olla aivan huoletta, en kerro kenellekään, että pyörryit kauhusta!”, vakuutteli Terttu. Reippaasti tomera leiriläinen tarttui Coolia kädestä ja lähti taluttamaan häntä kohti leirikeskusta, jonne sähköt olivatkin jo palanneet.