Tervetuloa osallistumaan ortodoksisten seurakuntien kerhoihin ja leireille!
Ortodoksiset seurakunnat tarjoavat monipuolisia toimintaa niin nuorille, lapsille kuin perheillekin. Tuohustulen kerholistasta löydät ajankohtaiset tiedot kaikkien seurakuntien kevätkaudella 2026 järjestämistä kerhoista ja leireistä sekä muista tapahtumista. Kerholistaa tullaan päivittämään pitkin kevättä.
Kerhot ovat pääosin maksuttomia, ja niiden toimintaan voi hypätä mukaan milloin vain. Mahdolliset kerhomaksut ja ilmoittautumiset on ilmoitettu erikseen kerhon kohdalla.
Helsinki
Nuorten piiri – NUPI:
Mitä: Nuorten avoin kohtaamispaikka. Pelailua, teemailtoja, erilaista ohjelmaa ja kirkollista toimintaa sekä kahvia ja pullaa. Paikalla useimmiten nuorisotyöstä vastaava kasvatustyöntekijä ja pappi. NUPIt alkavat ehtoopalveluksella Kotikirkossa.
Missä: Kotikirkko, Liisankatu 29 A, 4. krs. Kerhotilat, Unioninkatu 39 A.
Milloin: Tiistaisin klo 17.
Nuorisokuoro:
Mitä: Pyhän Andreaan nuorisokuoro 15 vuotta täyttäneille. Musiikkia, tapahtumia ja hauskanpitoa. Huom! Kuoron jäseniltä toivotaan musiikillista taustaa, mutta mukaan voi mennä myös oppimaan.
Missä: Kasvatustoimen kerhotilat, Unioninkatu 39 A 1.
Milloin: Torstaisin klo 18-20.
Lautapelikerho nuorille:
Mitä: Matalan kynnyksen ohjelmaa nuorille.
Missä: Kasvatustoimen kerhotilat, Unioninkatu 39 A 1.
Milloin: Tarkista ajankohdat tapahtuma- ja toimintakalenterista. Klo 17. Seuraavat kokoontumiset: 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3.,
Nuorten miesten piiri:
Mitä: Nuorille, n.18-29-vuotiaille miehille yhteistä matalan kynnyksen ohjelmaa. Kerhon toimintaa suunnitellaan yhdessä.
Missä: Kasvatustoimen kerhotilat, Unioninkatu 39 A 1.
Milloin: Ehtoopalveluksen jälkeen n. klo 17.45. Kevätkauden kokoontumiset: 19.1., 16.2., 16.3., 13.4. ja 11.5.
Lasten kirkkokerhot:
Mitä: Kaikenikäisille lapsille, suunnattu 4-10-vuotiaille. Alle 4-vuotiaat huoltajan seurassa. Tutustumista ortodoksiseen kirkkoon erilaisen ohjelman kautta. Askartelua, leikkiä ja pelejä. Jokaiselle kerhokerralle on tietty teema, jota käsitellään yhdessä lasten kanssa.
Missä: Pyhäkössä, tai sen välittömässä läheisyydessä. Uspenskin katedraali, Tikkurila, Myllypuro, Tapiola ja Kotikirkko. Porvoo, Järvenpää, Lohja, Nummela ja Lahti.
Milloin: Sunnuntaisin liturgian aikana noin klo 10-12.30. Uspenskin katedraali, Tikkurila, Myllypuro, Tapiola ja Kotikirkko: joka sunnuntai. Porvoo: Liturgiasunnuntait 11.1., 25.1., 8.2., 22.2, 8.3. Järvenpää: Liturgiasunnuntait 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 29.3. Lohja: Liturgiasunnuntait. 18.1., 15.2., 1.3. ja 19.4. Nummela: 25.1., 22.2, 29.3., 26.4. ja 24.5. Lahti: Seuraava kerho 8.2. Hanko: 11.1., 8.2., 8.3., 22.3., 12.4. ja 10.5.
Ponomarikerho:
Mitä: Yli 6-vuotiaille pojille. Ponomarin tehtäviin tutustumista liturgian yhteydessä.
Missä: Lähes kaikki Helsingin ortodoksisen seurakunnan pyhäköt.
Milloin: Sunnuntaisin liturgian aikana.
Ilmoittautuminen kasvatustyöntekijä Petri Gyllströmille: petri.gyllström@ort.fi, p.040 053 1896.
Lasten iltakerhot:
4-10-vuotiaille lapsille. Tutustumista ortodoksiseen kirkkoon erilaisen ohjelman kautta. Askartelua, leikkiä ja pelejä. Jokaiselle kerhokerralle on tietty teema, jota käsitellään yhdessä lasten kanssa.
Tapiola: Ilta- ja kokkikerho 6-12-vuotiaille. Kokkailua, askartelua ja leikkiä. Pyhän Herman Alaskalaisen kirkko, torstaisin klo 17-19.30. Ei kerhoa 19.2. ja 2.4. Kevään viimeinen kerho: 28.5.
Myllypuro: Iltakerho 4-10-vuotiaille. Pt. Aleksanteri Syväriläisen kappeli, Jauhokuja 3 B 2. Keskiviikkoisin klo 17-19.30. Ei kerhoa 18.2. ja 1.4. Kevään viimeinen kerho 27.5.
Lahti: Lasten iltakerho 5-7-vuotiaille. Kerhotilat, Harjukatu 5. Maanantaisin klo 17-18. Ei kerhoa: 23.2. Kevään viimeinen kerho: 30.3. Ilmoittautuminen kasvatustyöntekijä Marina Salokankaalle: p.040 662 8513, marina.salokangas@ort.fi.
Lastenkuoro:
Mitä: Hermanin lapsikuoro 6-12-vuotiaille. Kuorossa harjoitellaan kirkkolaulua, ja lisäksi mm. kansanlauluja, lastenlauluja sekä vuodenkierron mukaisia lauluja.
Missä: Tapiola, pt. Herman Alaskalaisen kirkko, Kaupinkalliontie 2.
Milloin: Torstaisin klo 17-17.45.
Muskari- ja perhekerhot:
Muskari- ja perhekerhot vauvoille ja lapsille vanhempien, isovanhempien tai muiden läheisten kanssa. Muskaria pitää kanttori ja se kestää noin 40 min. Muskarin jälkeen on lyhyt rukoushetki. Perhekerho kokoontuu muskarin jälkeen, tarjolla kahvia ja pientä syötävää.
Helsinki: Pyhän Andreaksen muskari- ja perhekerho. Kasvatustoimen kerhohuone, Unioninkatu 39 A 1. Torstaisin klo 10-13. Ei kerhoa 19.2. ja 2.4. Kevään viimeinen kerho 14.5.
Tikkurila: Keskiviikkoisin klo 10.15-12.15. Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko, Läntinen Valkoisenlähteentie 48. Ei kerhoa 1.4. Kevään viimeinen kerho 20.5.
Tapiola: Hermannin muskari- ja perhekerho. Pt. Herman Alaskalaisen kirkko, Kaupinkalliontie 2. Keskiviikkoisin klo 10-12.30. Ei kerhoa 1.4. Kevään viimeinen kerho 20.5.
Lahden perhekerho:
Mitä: 0-4-vuotiaille hartaushetki, musiikkia, satuja, leikkiä ja askartelua. Ilmoittautuminen kasvatustyöntekijä Marina Salokankaalle: p.040 662 8513, marina.salokangas@ort.fi.
Missä: Kerhotilat, Harjukatu 5.
Milloin: Aamuryhmä (venäjänkielinen) tiistaisin klo 10-12. Ei kerhoa 24.2., kevään viimeinen kerta 31.3. Aamuryhmä (suomenkielinen) keskiviikkoisin klo 10-12. Ei kerhoa 25.2., kevään viimeinen kerho 25.3. Iltaryhmä (pääosin venäjänkielinen) torstaisin klo 17-18.30. Ei kerhoa 26.2. kevään viimeinen kerho 26.3.
Leirit ja retket
Koululaisten talvilomaleiri:
Mitä: 7-14-vuotiaille. Leiri vahvistaa lasten ortodoksista identiteettiä ja tukee uskontokasvatuksessa. Jokaisella leirillä on aina teema ja ohjelmat liittyvät leirin teemaan jollain tavalla. Ohjelmassa leikkejä, askartelua, laulua ja jumalanpalveluksia.
Missä: Kaunisniemen leirikeskus.
Milloin: 16.-20.2.
Ilmoittautuminen päättyy 1.2. klo 23.59. Leiri on täynnä, mutta jonoon voi ilmoittautua. Ilmoittautumiseen.
Kevään perheleiri:
Mitä: Perheiden yhteinen leiri. Ohjelmassa jumalanpalveluksia, ulkoilua, askartelua, saunomista ja muuta mukavaa puuhaa.
Missä: Kaunisniemen leirikeskus.
Milloin: 22.-24.5.
Ilmoittautuminen alkaa 27.3. ja päättyy 17.4.
Pääsiäisleiri:
Mitä: Perheille suunnattu kaiken ikäisten leiri.
Missä: Kaunisniemen leirikeskus.
Milloin: 1.-5.4.
Ilmoittautuminen alkaa helmikuussa.
Koululaisten talvilomaleiri Lahdessa:
Mitä: Päiväleiri
Missä:
Milloin: 23.-26.2.
Lisätietoja myöhemmin.
Muut tapahtumat
Lasten lauantai:
Mitä: Ohjelmaa 0-12-vuotiaille lapsille ja vanhemmille sekä välipalatarjoilu. Tapahtuma alkaa yhteisellä rukoushetkellä klo 13 alkaen.
Missä: Tikkurila, Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko, Läntinen Valkoisenlähteentie 48.
Milloin: 31.1. klo 13-16.
Ilmoittautuminen tapahtumaan suotavaa 25.1. mennessä. Ilmoittautumiseen.
Kasvatuksen päivät:
Mitä: Yhteinen liturgia, jonka jälkeen ohjelmaa kerhotiloissa.
Missä: Uspenskin katedraali ja kasvatustoimen kerhohuone, Unioninkatu 39 A 1.
Milloin: 2.2. klo 9 alkaen.
Virpovitsatalkoot:
Mitä: Virpovitsojen koristelua yhdessä. Koristelutarvikkeet valmiina!
Missä: Kasvatustoimen kerhohuone, Unioninkatu 39 A 1.
Milloin: 28.3. klo 12 alkaen.
Lasten pääsiäinen:
Mitä: Perheille suunnattu tapahtuma. Liturgia, jonka jälkeen ruokailu seurakuntasalilla ja yhteistä ohjelmaa.
Missä:
Milloin: Toinen pääsiäispäivä, 6.4.
Lisää tietoa
Instagram @nupiposse
Facebook Helsingin ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Tapahtuma- ja toimintakalenteri.
Hämeenlinnan nuortenkerho HÄPI:
Mitä: Hämeenlinnan oma nuortenkerho 12-vuotiaista ylöspäin. Hengailua, pelailua ja muuta kivaa ohjelmaa sekä kirkollista toimitaa. Tarjolla pientä syötävää ja paikalla on seurakunnan työntekijä (pappi, kanttori, diakonia-työntekijä tai kasvatustyöntekijä).
Missä: Matti Alangon katu 11 A
Milloin: Klo 17-20. 9.1., 13.2., 13.3., 24.4., 16.5., 12.6.
Lisää tietoa:
Facebook Hämeenlinnan alueen ortodoksit
Ilomantsi
Nuorten ja ikonimaalauspiiri:
Mitä: Yli 10-vuotiaille lapsille ja nuorille ikonimaalausta ja yhdessäoloa. Maalaustarvikkeet kerhon puolesta, omia tarvikkeita ei tarvitse ostaa. Materiaalimaksu 25€/lukukausi. Ilmoittautumiset tekstiviestillä Anu Koivuniemelle: p. 040 525 8545.
Missä: Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17.
Milloin: Torstaisin 22.1 alkaen klo 15.30-17.30.
Sinapinsiemenkerho:
Mitä: Kivaa tekemistä ja ohjelmaa kaikenikäisille lapsille. Kerho päättyy yhteiseen liturgiaan.
Missä: Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17.
Milloin: Joka toinen sunnuntai (parittomat viikot) klo 9.
Lisää tietoa
Instagram @ilomantsinortodoksinen
Facebook Ilomantsin ortodoksinen kappeliseurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Joensuu
Nuorten piiri – NuPi:
Mitä: Nuorten ilta yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille
Missä: Seurakunnan kerhohuone (käynti sisäpihan kautta), Kirkkokatu 32.
Milloin: Torstaisin klo 17-19.
Simeon ja Hanna-piiri:
Mitä: 18-30-vuotiaille. Keskustelua ortodoksisen kirkon oppeihin liittyvistä aiheista. Kahvitarjoilu.
Missä: Betlehem-tila (käynti sisäpihan kautta), Kirkkokatu 32.
Milloin: 3.2., 10.3., 21.4., ja 5.5. Klo 18-20.
Luukas ikonimaalauskerho:
Mitä: Nuorten entinen ikonimaalausryhmä. Ortodoksisen ikonimaalausperinteen opettelua. Osallistujat maksavat materiaalikulut.
Missä: Kokoontuminen seurakuntasalin yhteydessä (käynti sisäpihan kautta), Kirkkokatu 32.
Milloin: Maanantaisin klo 18.
Lisätietoja antavat Päivi Koskela, p. 050 555 5323 ja Inkeri Hattunen p. 040 525 7477.
Sinapinsiemenkerho:
Mitä: 3-10-vuotiaille. Leikitään, lauletaan, askarrellaan ja tutustutaan ortodoksiseen perinteeseen ja elämäntapaan.
Missä: Seurakunnan kerhohuone (käynti sisäpihan kautta), Kirkkokatu 32.
Milloin: Tiistaisin klo 17-18.30. 13.1. alkaen.
Ilmoittautumiset Annamari Moilaselle: p. 040 066 8367.
Perhekerho:
Mitä: Kaikille avoin kerho, jonne lapset voivat tulla yhdessä vanhemman, isovanhemman tai vaikka kummin kanssa. Juttelua, kahvittelua, leikkiä, askartelua ja muskarikertoja.
Missä: Seurakunnan kerhohuone (käynti sisäpihan kautta), Kirkkokatu 32.
Milloin: Tiistaisin klo 9-12.
Leirit
Talviloman lastenleiri:
Mitä: 7-12-vuotiaille lapsille tarkoitettu leiri. Ohjelmassa pelejä, ulkoilua ja muuta yhteistä tekemistä sekä jumalanpalveluksia.
Missä: Sikrenvaaran leirikeskus.
Milloin: 2.-4.3.
Leirin hinta 40€, sisaralennus -10€.
Ilmoittautuminen auki 21.1.-22.2. Ilmoittautuminen kasvatustyöntekijä Antti Potkoselle: p. 0505582528 tai antti.potkonen@ort.fi. Ilmoittautumisessa tulee olla lapsen nimi, ikä, osallistuuko Joensuusta lähtevään yhteiskuljetukseen ja mahdolliset allergiat sekä muu leirin kannalta olennainen tieto sekä huoltajan yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero).
Lisää tietoa
Instagram @joensuun_ortodoksinen_nuoriso
Facebook Joensuun ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut ja kalenteri.
Jyväskylä
Nuorten illat:
Mitä: Rentoa tekemistä ja yhdessäoloa.
Missä: Seurakunnan nuorisotila, Rajakatu 39.
Milloin: Kokoontumiset erikseen ilmoitettuina päivinä. Ajankohdat tiedotetaan @ortnuoretjkl
Liity Whatsapp-ryhmään ilmoittautumalla isä Joonas Ratilaiselle: p. 050 564 7395.
Perhekerho:
Mitä: Lapsiperheiden kohtaamispaikka. Leikki- ja juttuseuraa, kahvia, mehua sekä suolaista ja makeaa syötävää. Kerhoon on tervetullut, vaikkei olisikaan ortodoksi.
Missä: Seurakunnan nuorisotila, Rajakatu 39.
Milloin: Tiistaisin klo 10-12.
Liity kerhon Whatsapp-ryhmään ilmoittautumalla Valeria Ratilaiselle: p.0500 991 621.
Puuhakerho:
Mitä: Eskari- ja alakouluikäisille lapsille. Askartelua, pelailua, leikkiä ja muuta mukavaa.
Missä: Seurakunnan nuorisotila, Rajakatu 39.
Milloin: Tiistaisin klo 18-19. Kerho ei kokoonnu koulujen loma-aikoina.
Kirkkokerho:
Mitä: Kirkkoon ja kirkkovuoteen liittyvää puuhaa. Kerhon loppupuolella ohjaaja tuo lapset liturgiaan ehtoolliselle.
Missä: Seurakunnan vanha sali (sisäänkäynti kirkon pääovesta), Rajakatu 39.
Milloin: Kuukauden viimeinen sunnuntai, liturgian aikana klo 10 alkaen.
Lasten ponomarikerho:
Kerho kokoontuu keskimäärin kerran kuussa. Toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä isä Joonas Ratilaiseen: p. 050 564 7395.
Jyväskylän nuoret aikuiset:
Opiskelu- ja työikäisille suunnattu ryhmä. Ohjelmassa esimerkiksi retkiä, teemailtoja, keskustelua, kirkkokahveja ja hyväntekeväisyyttä.
Liity kerhon Whatsapp-ryhmään ilmoittautumalla Valeria Ratilaiselle: p.0500 991 621.
Muut tapahtumat
Laskiaistapahtuma:
Mitä: Perinteinen laskiaistapahtuma, jossa liturgian jälkeen tarjolla laskiaisherkkuja. Sopii kaiken ikäisille.
Missä: Kristuksen ylösnousemuksen kirkko, Rajakatu 39.
Milloin: Sunnuntaina 15.2. Liturgia alkaa klo 10.
Lasten pääsiäinen:
Mitä: Koko perheelle suunnattu pääsiäistapahtuma. Liturgia klo 10, jonka jälkeen ruokailu ja kivaa ohjelmaa.
Missä: Kristuksen ylösnousemuksen kirkko, Rajakatu 39.
Milloin: Maanantaina 6.4. klo 10 alkaen.
Lisää tietoa:
Instagram @ortnuoretjkl
Facebook Jyväskylän ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Kainuu
Nuorten illat:
Mitä: Nuorten ilta. Alkaa yhteisellä ehtoopalveluksella.
Missä: Ehtoopalvelus Kajaanin Kristuksen kirkastumisen kirkossa, Kirkkokatu 17a. Nuorten ilta seurakuntasalilla, Väinämöisenkatu 29 A 1.
Milloin: Keskiviikkoisin noin kerran kuussa klo 17 (ehtoopalvelus) ja klo 17.45 (nuorten ilta). Seuraa tiedoittelua sosiaalisessa mediassa.
Lisää tietoa
Instagram @kainuun_ortodoksit
Facebook Ortodoksit Kainuussa
Seurakunnan nettisivut.
Kuopio
Nuorten piiri – NUPI:
Mitä: Kripaikäisille ja sitä vanhemmille hengailua ja rentoa tekemistä.
Missä: Seurakuntatalo, Snellmaninkatu 8.
Milloin: Keskiviikkoisin klo 17-20.
Lasten päiväkerho:
Mitä: 3-6-vuotiaille. Leikkiä, askartelua, piirrustusta, musiikkia, vierailuja ja ortodoksisuuteen tutustumista. Otathan lapselle välipalan mukaan!
Missä: Seurakuntatalo, Snellmaninkatu 8.
Milloin: Keskiviikkoisin klo 9-11.
Päiväkerhoon on kyyditys kotoa/hoitopaikasta ja takaisin. Kuljetuksia järjestetään n.10 km säteellä mahdollisuuksien mukaan. Kuljetus sovitaan seurakunnan kanssa.
Katso päiväkerhon hinnat täältä.
Iltapäiväkerhot:
Mitä: Eskari- ja alakouluikäisille lapsille (6-12-vuotiaille). Askartelua, leikkejä ja pelejä, leivontaa ja retkiä sekä tutustumista kirkkovuoteen. Otathan lapselle välipalan mukaan!
Missä: Seurakuntatalo, Snellmaninkatu 8.
Milloin: Tiistaisin klo 15-17 (suomenkielinen) ja torstaisin klo 15-17 (venäjänkielinen).
Lasten kirkkokerho:
Mitä: Kaikenikäisille lapsille. Keskustelua ortodoksisesta uskosta, askartelua, leikkejä ja pelejä. Kerho järjestetään liturgian aikana.
Missä: Seurakuntatalo, Snellmaninkatu 8.
Milloin: Sunnuntaisin klo 10-12 (parilliset viikot).
Perhekerho:
Mitä: Leikkiä, askartelua, retkiä ja muuta puuhaa kirkkovuoden kulkua seuraten. Tarjolla kahvia, teetä, mehua sekä suolaista ja makeaa syötävää. Kaikenlaiset perheet tervetulleita!
Missä: Seurakuntatalo, Snellmaninkatu 8.
Milloin: Tiistaisin klo 10-11.30 (parittomat viikot) ja torstaisin klo 17-18.30 (parilliset viikot).
Venäjänkielinen perhekerho:
Mitä: Venäjänkielinen perhekerho. Ohjelmassa esimerkiksi askartelua, leipomista ja ortodoksisuuteen tutustumista eri tavoin.
Missä: Seurakuntatalo, Snellmaninkatu 8.
Milloin: Perjantaisin klo 16-18.
Ilmoittautuminen Svetlana Laamaselle: p.040 358 6576.
Lisää tietoa
Instagram @kuopionortnuoret ja @kuopionort_lapsetjaperheet
Facebook Kuopion ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Oulu
Nuorten illat:
Mitä: Kripaikäisille ja sitä vanhemmille. Pelejä, hengailua, leivontaa, elokuvia ja muuta mukavaa tekemistä sekä pientä purtavaa. Nuorten illat alkavat vigilialla. Myös kirkollisempaa ohjelmaa tarjolla!
Missä: Kerhohuone, Torikatu 74.
Milloin: Lauantait (17.1., 31.1., 14.2., 7.2., 28.3., 4.4., 18.4., 25.4., 9.5., 16.5.) klo 17-21.
Kirkkokerho:
Mitä: Lapsille suunnattu kerho. Askartelua, leikkiä, laulua ja muuta ohjelmaa. Kerhosta siirtyminen yhdessä liturgiaan ja ehtoolliselle.
Missä: Kerhohuone, Torikatu 74.
Milloin: Sunnuntaisin klo 10-10.45.
Lisää tietoa
Instagram @oulunnuoretortodoksit ja @oulun_orthpk
Facebook Pohjois-Suomen ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Saimaa
Nuorten aikuisten illat – PPP-kerho=Pitsaa, Pelejä ja Pyhiä kirjoituksia:
Mitä: Pelejä, naposteltavaa, yhdessäoloa ja juttelua mieltä askarruttavista hengellisistä aiheista.
Missä: Mikkelin ortodoksinen seurakuntasali, Paavalinkatu 4.
Milloin: Tulevat kokoontumiset 6.2. ja 13.2. Tulevista kokoontumisista ilmoitetaan nettisivuilla, somessa ja nuorten Whatsapp-ryhmässä.
Liity WhatsApp-ryhmään ilmoittautumalla isä Mikolle Mentulle: p.050 5931383 tai Jaakko Rautiolle: p.044 977 5822.
Lisää tietoa
Instagram @saimaanortodoksit ja @mikkelinnuoretortodoksit
Facebook Saimaan ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Taipale
Nuortenpiiri:
Mitä: Nuortenpiiri kripaikäisistä ylöspäin.
Missä: Seuraa ilmoittelua @taipaleen.ortodoksinen.nuoriso
Milloin: Noin kerran kuussa. Seuraavat kokoontumiset 3.2. ja 5.2. (vierailu Joensuun nupissa). Seuraa ilmoittelua @taipaleen.ortodoksinen.nuoriso
Lastenkerho Viinijärvellä:
Mitä: Esi- ja alakouluikäisille lapsille. Leikkiä, askartelua, laulua ja tutustumista ortodoksiseen tapakulttuuriin.
Missä: Viinijärven vanha pappila, Viinijärventie 7.
Milloin: Klo 10-12. Seuraavat kerhot: 17.1., 24.1.
Lasten ikonipiiri Viinijärvellä:
Mitä: Ikonipiiri lapsille.
Missä: Viinijärven vanha pappila, Viinijärventie 7
Milloin: Kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 14-18. Seuraava kerho 8.2.
Retket
Seurakuntaretki Bomballe:
Mitä: Koko perheelle sopiva retki Nurmekseen. Ohjelmassa liturgia, ruokailu seurakuntasalilla ja käynti Bomban kylpylässä.
Missä: Nurmes.
Milloin: Lauantaina 21.2.
Muut tapahtumat
Lasten laululauantai Outokummussa:
Mitä: Liturgialaulujen (perheliturgia 1.2. klo 10) harjoittelua lapsille ja nuorille.
Missä: Pyhän Hengen kirkko, Kirkkopolku 3. Outokumpu.
Milloin: Lauantaina 24.1. klo 14-16.
Lisää tietoa
Instagram @taipaleen.ortodoksinen.nuoriso ja @taipaleenortodoksit
Facebook Taipaleen ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut ja tapahtumakalenteri
Tampere
Nuortenillat:
Mitä: Noin 15-25-vuotiaille erilaista ohjelmaa ja iltapalaa.
Missä: Suvantotila, Suvantokatu 10.
Milloin: Lauantaisin klo 18.30-20.30. Tarkemmat tiedot Instagramista @tampereenortodoksisetnuoret.
Nuorten aikuisten illat:
Mitä: Yhdessäoloa noin 18-30-vuotiaille.
Missä: Suvantotila, Suvantokatu 10.
Milloin: Klo 17.30 alkaen. 7.2., 21.3. ja 17.4.
Varhaisnuorten kerho:
Mitä: 10-14-vuotiaille. Leivontaa, pelejä, askartelua ja muuta ohjelmaa.
Missä: Suvantotila, Suvantokatu 10.
Milloin: Maanantaisin tai torstaisin noin kerran kuussa klo 17.30-19.30. Ma 19.1., to 12.2., ma 16.3., to 23.4., ma 18.5.
Perhekerho:
Mitä: Noin 0-4-vuotiaille ja vanhemmille/isovanhemmille vapaata seurustelua, kahvittelua, vertaistukea vanhemmuuteen, vierailuja sekä muskarituokioita.
Missä: Suvantotila, Suvantokatu 10.
Milloin: Torstaisin klo 9.30-11.30.
Liturgiakerho:
Mitä: Yhteistä tekemistä, jonka jälkeen yhteislähtö liturgiaan.
Missä: Kerhohuone (sisäänkäynti seurakuntatalon ja kirkon välissä), Tuomiokirkonkatu 27.
Milloin: Sunnuntaisin Klo 10-10.45. 18.1., 15.2., 15.3., 12.4., 3.5.
Käsityö- ja askartelukerho:
Mitä: Noin 5-10-vuotiaille tytöille. Kielet suomi ja venäjä.
Missä: Kerhohuone (sisäänkäynti seurakuntatalon ja kirkon välissä), Tuomiokirkonkatu 27.
Milloin: Maanantaisin ja perjantaisin klo 17.30-19.30.
Maalaus- ja kuvataidekerho:
Mitä: Noin 6-12-vuotiaille. Myös ikonimaalauksen harjoittelu mahdollista. Myös lasten vanhemmat voivat osallistua. Kielet suomi ja venäjä.
Missä: Kerhohuone (sisäänkäynti seurakuntatalon ja kirkon välissä), Tuomiokirkonkatu 27.
Milloin: Keskiviikkoisin klo 17.30-19.30.
Muut tapahtumat
Laskiaistapahtuma:
Mitä: Koko perheen laskiaistapahtuma. Klo 10 alkaen liturgia, jonka jälkeen ruokailu Nikolainsalissa. Klo 13-15 Suvantotilassa ohjelmaa lapsille sekä laskiaispullapaja!
Missä: Tuomiokirkonkatu 27 ja Suvantotila, Suvantokatu 10.
Milloin: 15.2. klo 10 alkaen.
Lisää tietoja
Instagram @tampereenortodoksisetnuoret
Facebook Tampereen ortodoksinen seurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Turku
Turun Nuoret Ortodoksit – TNO:
Mitä: 15-25-vuotiaiden matalan kynnyksen kerho. Kerhossa rentoa hengailua ja tekemistä, kuten leipomista, pelailua, leffailtoja ja piknikejä ja paljon muuta!
Missä: Katso tarkemmat tiedot instagramista @turunnuoretortodoksit.
Milloin: Pääsääntöisesti perjantaisin klo 17-20.30 (16.1., 13.2., 7.2., 20.3., 28.3., 6.4., 19.4., 24.4., 15./16.5., 20.5. ja 7.6.)
Pyhäkoulu:
Mitä: Tutustumista ortodoksisuuteen ja kirkkovuoteen sunnuntailiturgian aikana. Aikuiset voivat tuoda lapsensa pyhäkouluun ja mennä itse liturgiaan tai osallistua itsekin pyhäkoulun toimintaan. Lapset tuodaan kirkkoon klo 10.30, jossa lapset pääsevät osallistumaan suureen saattoon ja ehtoolliseen. Pyhäkoulu on tarkoitettu yli 5-vuotiaille lapsille. Nuoremmat lapset tervetulleita vanhemman tai muun lähiaikuisen kanssa.
Missä: Seurakuntatalon kerhohuone, Yliopistonkatu 19 B.
Milloin: Joka toinen sunnuntai (4.1., 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 29.3., 6.4. ja 19.4.) klo 9.45.
Perhepäivät:
Mitä: Liturgian yhteydessä järjestettävä perhekerho. Liturgian jälkeen tarjolla ruokaa ja erilaista ohjelmaa lapsille ja aikuisille.
Missä: Aleksandra-sali, Yliopistonkatu 19 B 3.
Milloin: 11.1., 15.2., 29.3., 19.4. ja 10.5.
Liity WhatsApissa seurakunnan perheryhmään. Liity ryhmään tästä.
Lisää tietoa
Instagram @turunnuoretortodoksit ja @turunortodoksinensrk
Facebook Turun ortodoksinen seurakunta ja TNO-Turun nuoret ortodoksit
Seurakunnan nettisivut ja tapahtumakalenteri.
Kaakko
Lappeenrannan ja Imatran alueet
Imatran lastenkerho:
Mitä: Lastenkerhon ohjelmassa lyhyt rukous, välipalaa, tutustumista ortodoksisen uskon perusteisiin, sekä pelailua ja leikkejä
Missä: Pyhän Nikolaoksen kirkko ja Imatran seurakuntatalo, Vuoksenniskantie 3.
Milloin: Perjantaisin klo 17.30.
Lappeenrannan lastenkerho:
Mitä: Askartelua, välipalaa ja pelailua. Suunnattu alakouluikäisille.
Missä: Wanha Pappila, Kristiinankatu 5.
Milloin: Maanantaisin klo 16.30-17.30.
Lisää tietoa
Facebook Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunta: Lappeenrannan ja Imatran alueet
Seurakunnan nettisivut.
Kotkan ja Loviisan alueet
Teatterikerho ”Ilosanoma”:
Mitä: Yli 6-vuotiaille laulamisesta ja esiintymisestä kiinnostuneille lapsille ja nuorille ”Ilosanoma”-teatterikerho. Tanssia, laulujen opettelua sekä esityksien suunnittelua ja harjoittelua.
Missä:Nikolaos-sali, Kymenlaaksonkatu 2, Kotka.
Milloin: Sunnuntaisin klo 12-14.
Ilmoittautuminen puhelimitse: p.044 546 0251.
Lastenkerho ”Uskon säteet”:
Mitä: Lastenkerho liturgian aikana. Keskustelua ja askartelua uskonnollisista aiheista.
Missä: Pyhän Nikolaoksen kirkko (toinen kerros), Isopuisto, Kotka.
Milloin: Sunnuntaisin klo 10-11.
”Sadepisarat”-kerho:
Mitä: 6-10-vuotiaille lapsille. Keskustelua ortodoksisesta uskosta.
Missä: Pyhän Nikolaoksen kirkko (toinen kerros), Isopuisto, Kotka.
Milloin: Kerran kuukaudessa lauantaina klo 16.30-18.
Kirkkokuoro:
Mitä: Kirkkokuoro yli 8-vuotiaille lapsille ja nuorille.
Missä: Nikolaos-sali, Kymenlaaksonkatu 2, Kotka.
Milloin: Tiistaisin klo 17-18.30.
Lisää tietoa
Facebook Kaakkois-Suomen ortodoksinen seurakunta: Kotkan ja Loviisan alueet
Seurakunnan nettisivut.
Lappi
Nuorten illat Ivalo:
Mitä: Helgailua ja rentoa ohjelmaa nuorille.
Missä: Ivalon seurakuntasali, Rantatie 22.
Milloin: Seuraa ajankohtaisia ilmoituksia somessa.
Lisää tietoa:
Instagram @lapin.ortodoksinen.srk
FacebookLapin ortodoksinen kappeliseurakunta
Seurakunnan nettisivut.
Vaasa
Lasten liturgiakerho Lapualla:
Mitä: Lapsille suunnatussa kerhossa erilaista ohjelmaa, jonka jälkeen siirtyminen yhdessä liturgiaan. Kielinä suomi, ukraina ja venäjä.
Missä: Lapuan rukoushuoneen seurakuntasali, Koulukatu 7, Lapua.
Milloin: Klo 10-10.45. 11.1., 8.2., 14.3., 26.4., 17.5. ja 28.6.
Lasten liturgiakerho Vaasassa:
Mitä: Erilaista ohjelmaa 4-15-vuotiaille, jonka jälkeen siirtyminen yhdessä liturgiaan.
Missä: Pyhän Nikolaoksen kirkon kellaritilat, Nikolainkuja 1, Vaasa.
Milloin: Klo 10. 18.1., 15.2., 1.3., 12.4., 19.4., 3.5., 10.5., 24.5., 7.6. ja 21.6.
Muut tapahtumat
Virpovitsatalkoot Vaasassa:
Mitä: Virpovitsojen koristelua.
Missä: Seurakuntasali, Koulukatu 45, Vaasa.
Milloin: 28.3. klo 14 alkaen.
Lisää tietoa
Instagram @vaasaort
Facebook Vaasan ortodoksinen kappeliseurakunta
Seurakunnan nettisivut.