”Vaa-AAh-vistaaksesi uskoa ylei-SEEN ylös-NOOusemukseen…” Palmusunnuntain tropari kajahti komeasti pienten kerholaisten suusta. Isä Cool oli kutsuttu siunaamaan seurakunnan kerholaisten itse askartelemat virpomavitsat. Hän vihmoi vitsat pyhitetyllä vedellä ja ojensi jokaiselle lapselle vitsan. Hetkisen kuluttua tomera kerhonohjaaja vei koko poppoon pulkkamäkeen. ”Mukavia muksuja!”, totesi Cool hymyillen vetäytyessään omaan työhuoneeseensa.
Suurta paastoa oli jäljellä vielä muutama päivä, ennen kuin siirryttäisiin Lasaruksen lauantain ja Palmusunnuntain kautta Suuren viikon viettoon. Kiireisen syksyn ja joulunajan jälkeen paastokevät oli virvoittanut sielua mukavasti. Viikko ennen Palmusunnuntaita oli työntäyteistä aikaa Coolille. Erityisesti hiippakunnan viileimmän pastorin päivät täyttyivät virpomavitsojen siunaustilaisuuksista. Häntä oli pyydetty käymään usealla koululla ja seurakunnan kerhossa ja mikäs siinä, mukavaa hommaahan tämä oli, aprikoi Cool päivän viidennen koulukäynnin jälkeen. Mielen perukoilla takoi kuitenkin epämääräinen tunne, että jotain tärkeää oli unohtunut. ”Mitä kummaa se voisi olla?”, pähkäili Cool.
Klo 20.30 Coolin koti, Lasaruksen lauantain ilta
Hiippakunnan viileimmällä pastorilla oli epämääräinen aavistus siitä, että häntä tarkkailtiin. Cool oli saanut viime viikkoina outoja puheluita tuntemattomista puhelinnumeroista. Coolin soitettua takaisin puhelimesta ei ollut kuulunut mitään. Eikä tässä vielä kaikki: pihan lumikinosten takana oli näkynyt useana iltana liikettä. Olipa Cool näkevinään kahden mustan villapipon vilahtavan lumipenkan taakse. Cool oli hieraissut silmiään, ja samassa mystiset hahmot olivat kadonneet. Tuumailtuaan vähän aikaa hän oli ohittanut havaintonsa tyypillisenä ylirasituksen aiheuttamana hallusinaationa. Cool viikkasi viittansa valmiiksi aamun liturgiaa varten ja kömpi sänkyyn.
Klo 8.30 Palmu sunnuntain aamu, kirkkomatkalla
Maaliskuun aamuaurinko valaisi lempeästi lumihankia. Cool sulki asuntonsa oven ja lähti vihellellen kävelemään kohti kirkkoa. Samassa hän huomasi mustan auton aivan asuntonsa vieressä. Auto käynnistyi ja liukui aavemaisen hitaasti, lähes kävelyvauhtia, Coolin vierellä. Hän pysähtyi kauhun lamaannuttamana. Hitaasti auton takaikkuna avautui ja sieltä pisti esiin virpomavitsa. Etupenkiltä kuului ääni: ”Noh pojat, eihän sitä tällä tavalla virvota! Takapuolta ylös penkistä, virpokaapas pastori Cool niin että tuntuu!”
Samassa ovi avautui ja autosta ponkaisivat Coolin veljenpojat Pertti ja Vertti virpomavitsojaan tarmokkaasti heilutellen. Vertillä oli liikaa vauhtia ja hän kaatui nenälleen lumihankeen. Myötätuntoinen isoveli Pertti nauroi vieressä kuin hyeena. Vertti ei ollut millänsäkään ja nauraa hohotti suu täynnä lunta. Reippaasti pojat aloittivat virpomisen: ”Virvon, varvon, tuoreeks terveeks’, Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi!”. Virpomisen päätteeksi he ojensivat vitsat leveästi hymyillen Coolille. Ratin takana myhäili Coolin isoveli Bro Cool. ”Virpojat yllätti, hähhää!”, naureskeli Bro. ”Sinua on muuten todella vaikeaa, ellei mahdotonta saada kiinni! Olen yrittänyt soittaa jo monta viikkoa!” ”Mekin ollaan soitettu! Käytiin pihallakin vaklaamassa, kun ajateltiin yllättää virpomalla!”, lausuivat Pertti ja Vertti yhteen ääneen.
”Jaahah, kiitoksia kiitoksia!”, änkytti Cool etsien kuumeisesti viittansa taskuista sopivia virpomapalkkoja. Taskun pohjalla oli vain muutama kauppakuitti, avaimet ja ”Kuinka kasvatan näyttävän ja rukouksellisen parran” -käsikirja. Cool päätteli, ettei mikään näistä soveltuisi virpomapalkaksi. ”Tuota noin, perinteisesti virpomapalkanhan saa vasta pääsiäisenä. Lupaan, että tulette hämmästymään palkkionne suuruutta!”, vakuutteli Cool. Pojat lupasivat tulla myös ponomareiksi. Cool jatkoi hyvillä mielin matkaansa kirkolle. Palmusunnuntain mysteeri oli ratkennut.
Tarina: Jaso Pössi
Kuvitus: Anni Repo