Tuohustuli-sivujen 1/2025 puuhia
Tähän on koottu Aamun Koiton 1/2025 Tuohustuli-sivuilla julkaistuja puuhia ratkaisuineen. Puuhat voi tulostaa ja siten niistä riittää iloa useammalla lapselle tai useammalle kerralle!
Tähän on koottu Aamun Koiton 1/2025 Tuohustuli-sivuilla julkaistuja puuhia ratkaisuineen. Puuhat voi tulostaa ja siten niistä riittää iloa useammalla lapselle tai useammalle kerralle!
Tuohustuli teki kierroksen eri seurakuntien kerhoissa. Lähde itsekin mukaan toimintaan ja seuraa oman seurakuntasi kerhotilannetta! Kuopion nuortenpiiri Kuopion Nupi eli nuorten piiri on joka keskiviikko kokoontuva kerho, jossa Kripan käyneen nuoret pääsevät vaihtamaan kuulumisia ja viettämään aikaa yhdessä. Kerho on kerännyt hyvin nuoria ja syksyn aikana parhaimmillaan kerhossa on ollut 21 nuorta kerrallaan. Nuoret viihtyvät … Lue lisää
Pyhän Antonios Suuren muistopäivää vietetään 17.1. Antonios eli 200-luvulla Egyptissä. Munkkilaisuuden isänä pidetyn Antonioksen elämän ratkaiseva heti oli suorastaan johdatuksen tai sattuman kauppaa: hän sattui menemään kirkkoon juuri kun siellä luettiin evankeliumia Kristuksen opetuksesta rikkaalle nuorukaiselle: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on … Lue lisää
Löydätkö reitin kuusen läpi? Tai kynttilöille parit? Puuhat laati Anni Repo ja Apollonia Virtanen
Jouluun ja muihinkin juhliin liittyvät tietenkin lahjat. Lahjoja on mukava saada ja niitä on myös mukava antaa. Lahjan ei tarvitse olla tavara tai lahjakortti. Antaa voi myös omaa aikaa tai vaikka toiselle tilaa olla oma itsensä tai hengähtää. Joulua edeltävä joulupaasto on kuin antamisen koulu. Arjessa annamme esimerkiksi siten, että toivotamme tervetulleeksi jonkun kotiimme tai … Lue lisää
Joulun vapaapäiville joulubingo ja ristikko Puuhat laati Anni Repo ja Apollonia Virtanen.
13.12. on Pyhän neitsytmarttyyri Lucian muistopäivä. Päivä sattuu suurin piirtein joulupaaston puoliväliin ja onkin valon juhla keskellä joulukuista pimeyttä. Pyhän nimikin tarkoittaa valoa, onhan Lucia naispuolinen vastine latinankielen sanalle lux eli valo. Lucia eli lyhyen elämänsä 300-luvun taitteessa Sisiliassa. Hän kuoli sotilaiden käsissä, sillä ei suostunut menemään naimisiin. Lucian on myöhemmin kerrottu tehneen monia ihmeitä … Lue lisää
Tehtävissä tällä kertaa laskemista vaativa päättelytehtävä sekä retkisokkelo. Puuhat laati Apollonia Virtanen ja Anni Repo.
Kaksi syyspuuhaa sadeiltojen ratoksi! Etsi sanasotkusta kouluun liittyviä sanoja (7 kpl) ja alemmassa tehtävässä kuvasta pitää etsiä 9 eroavaisuutta. Ratkaisut tehtävien alla. Puuhat laati: Apollonia Virtanen