Tarina: pyhän Nikolaoksen esimerkki

Miten voin auttaa? Velmun luokka oli opiskellut aiemmin päivällä pyhästä Nikolaoksesta ja auttavaisuudesta. He olivat saaneet kotitehtäväksi pohtia, miten he voisivat omassa elämässään tehdä hyvää ja antaa omastaan. – Tämä on ihan tosi vaikeaa, Vilkku voihkaisee epätoivoisena kulkiessaan koulun pihan poikki. – Kyllä me jotain keksitään, Velmu vastaa, mutta jää itsekin kurtistelemaan kulmiaan mietteissään. Hetken … Lue lisää

Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu 30.11

Kristus kutsui apostoli Andreaksen ensimmäiseksi opetuslapsekseen. Kun Andreas oli keskustellut Kristuksen kanssa, hän meni kertomaan veljelleen Simon Pietarille, apostolien tulevalle johtajalle. Näin nimi ”Ensinkutsuttu” tulee siitä, että Andreas oli ensimmäinen, joka tunnisti Kristuksen, Jumalan lähettämän Messiaan. Andreas oli Kristuksen lähimpiä opetuslapsia. Hän seurasi Kristusta melkein kaikkialle ja kuunteli hänen sanojaan. Andreas todisti myös Kristuksen ihmetekoja. … Lue lisää

Suurmarttyyri Katariina Aleksandrialainen

Kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina Aleksandria Afrikan pohjoisrannikolla oli kristittyjen yksi suurimmista keskuksista. Erääseen aleksandrialaiseen rikkaaseen perheeseen syntyi tyttö nimeltä Katariina, joka oli poikkeuksellisen älykäs ja sai aikansa parhaan koulutuksen. 300-luvulla Rooman valtakunnassa kristittyjä vainottiin aika ajoin heidän uskonsa tähden. Katariina oli aiemmin tavannut hurskaan erakon, joka oli kastanut hänet ja opettanut häntä kristinuskosta. Keisarin vainojen aikana … Lue lisää

Palkitsemisia nuorisotyössä – hyvää lasten oikeuksien viikkoa

Vuoden ohjaaja-tittelin sai tänä vuonna turkulainen nuori, vuoden kerho löytyy Pohjoisen seurakunnasta, hopeinen ansiomerkki myönnettiin neljälle. Myös somettavaa uskonnonopettajaa muistettiin. Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry palkitsee vuosittain nuorisotyön parissa ansioituneita. Vuoden kerho- ja Vuoden ohjaaja -tittelien lisäksi liitto myöntää anomusten perusteella ansiomerkkejä nuorisotyön parissa ahkeroineille. Vuoden kerho Vuoden kerhon titteli menee tänä vuonna Oulun katedraalin kirkkokerholle, … Lue lisää

Maria toivon äärellä

Tuohustulen haastatteluun istahti nuori kirkkomme vaikuttaja, Maria Mountraki. Olen Maria Mountraki, 31-vuotias helsinkiläinen, puoliksi kreikkalainen ja syntynyt Kreetalla. Olen töissä Suomen ev.-lut. kirkolla ja teen töitä koordinaattorina kansainvälisten asioiden parissa (kirkon ulkoasiain osastolla). Meidän osastomme siis työskentelee laajalti niiden asioiden parissa, joita Suomen ev.-lut. kirkko tekee liittyen ulkomaihin ja toisiin kirkkoihin. Töihini kuuluu paljon viestintää … Lue lisää

Musaleirin ensikertalaisen tunnelmia

Nuorten ortodoksinen musiikkileiri järjestettiin elokuun ensimmäisinä päivinä Pyhäkankaan leirikeskuksessa. Nelipäiväinen leiri sisälsi monipuolista musikaalista ohjelmaa normileirielämää unohtamatta. Leiriläisistä olin ainoana ensikertalaisena mukana. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä tunsin osan etukäteen muilta leireiltä ja loppujenkin kanssa ystävystyminen oli helppoa. Leirillä vallitsi muutenkin turvallinen ja lämmin ilmapiiri – jokainen sai olla oma itsensä ja toteuttaa itseään musikaalisesti … Lue lisää

Epäilevä Tuomas Intiassa

6.10. kirkko muistelee apostoli Tuomasta. Yleisesti on tunnettu sanonta epäilevästä Tuomaasta, joka ei uskonut ennen kuin näki omin silmin. Tuossa kertomuksessa Kristus pyysi Tuomasta koskettamaan itseään, jotta tämä uskoisi Kristuksen nousseen kuolleista. Mutta perimätieto kertoo Tuomaan vaiheista muutakin. Hänet on usein liitetty Intiaan ja sinne tehtyihin lähetysmatkoihin. Itse lähtökin oli Tuomaalle vaikea: kun helluntaina apostoleille … Lue lisää