Luostarikilvoittelija ensimmäisten joukossa

Pyhän Antonios Suuren muistopäivää vietetään 17.1. Antonios eli 200-luvulla Egyptissä. Munkkilaisuuden isänä pidetyn Antonioksen elämän ratkaiseva heti oli suorastaan johdatuksen tai sattuman kauppaa: hän sattui menemään kirkkoon juuri kun siellä luettiin evankeliumia Kristuksen opetuksesta rikkaalle nuorukaiselle:

”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” (Matt. 19:21)

Antonios myi samantien merkittävän omaisuutensa ja antoi rahat köyhille. Antonios ei itse osannut lukea, mutta opetuksen sanat saivat hänet lähtemään erämaahan syrjäiseen paikkaan.

Antonios kilvoitteli pitkään erämaassa ja eteni yhä syvemmälle syrjäseuduille. Noin 35-vuotiaana hän löysi vanhan hylätyn linnakkeen, johon hän asettui asumaan. Hän oli päättänyt asua täydessä yksinäisyydessään, ainoastan kerran puolessa vuodessa hänen ystävänsä toi hänelle kuivattua leipää.

Antonioksesta tuli aikansa julkkis tahtomattaan. Monet halusivat seurata hänen esimerkkiään ja kuulla hänen viisauttaan. Lopulta joukko murtautui linnakkeeseen ja pakotti Antonioksen tulemaan ulos. Tämä alkoi opettaa ja perusti kaksi luostaria.

Pyhän Antonios Suuren opetuksia on säilynyt meidän päiviimme ja häntä pidetään todella luostarilaitoksen isänä. Tässä muutamia Antonioksen opetuksia:

”Älköön kukaan meistä joutuko omistamishimon valtaan. Mitä hyötyä meille on hankkia sellaista, mitä emme voi ottaa mukaamme? Tavoittelemisen arvoisia asioita ovat järkevyys, oikeudenmukaisuus, siveys, urhoollisuus, älykkyys, rakkaus, köyhistä huolehtiminen, usko Kristukseen, sävyisyys, vieraanvaraisuus. Kun olemme saavuttaneet nämä, tulemme löytämään edestämme ”nöyrien maan”, jossa meitä niiden ansiosta odottaa ikuinen vieraanvaraisuus.”

”Kun kuulette puhuttavan hyveestä, älkää pelätkö älkääkä oudoksuko. Hyve ei ole jotain kaukaista tai meidän itsemme ulkopuolella tapahtuvaa, vaan se toteutuu meissä, vieläpä helposti eikä siihen tarvita muuta kuin tahtoa.”

Pyhä Antonios kuoli vuonna 356. Merkittävä varhaisen kirkon opettaja kirjoitti hänestä edelleenkin luetun elämäkerran Antonios Suuren elämä.