Ensimmäinen leiri
Puheensorina täyttää bussin. Kaikki istuvat kavereidensa kanssa vierekkäin, vaihtavat kuulumisia ja pohtivat innokkaana, mitä kaikkea tulevat päivät tuovat tällä kertaa tullessaan. Velmu ei tunne ketään muita, joten hän istuu hiljaisena ja katsoo ikkunasta vaihtuvia maisemia.
Bussi ajaa pihaan, ja muut lapset juoksevat ulos, nappaavat laukkunsa ja lähtevät etsimään omia huoneitaan ennen kuin Velmu ehtii edes tajuta, mitä tapahtuu. Velmu laahustaa viimeisenä ulos bussista, asettelee reppunsa selkään ja etsii käsiinsä aikuisen, joka ohjaa hänet oikeaan huoneeseen.
Huoneessa on valkoiset seinät, suuri ikkuna ja kaksi sänkyä. Ikkunan viereisellä, vihreisiin lakanoihin pedatulla sängyllä istuu jo joku: Velmun ikäinen lapsi, jolla on villi punainen tukka ja pisamainen nenä. Lapsi kaivaa pinkistä kassistaan esiin yöpukunsa ja ruskean pehmonallen, jonka hän asettelee tyynyn päälle.
Velmu laskee reppunsa lattialle ja lapsi nostaa katseensa.
– Moi, lapsi sanoo hennolla äänellä.
– Moi, Velmu vastaa. – Mä olen Velmu.
– Mä olen Nyyti, lapsi sanoo.
– Moi Nyyti, Velmu hymyilee varovaisesti. Hän huomaa, että Nyytiä jännittää ihan yhtä paljon kuin häntä itseäänkin.
– Tämä paikka näyttää ihan kivalta. En ole ennen ollut leirillä, joten en oikein tiedä mistään mitään, Nyyti toteaa kuin kainostellen. Velmun kasvoille levisi kuitenkin päivän ensimmäinen, leveä hymy: hän ei ollutkaan ainoa.
– Minäkään en ole ollut aiemmin leirillä!
Nyytinkin silmät kirkastuvat.
– Onpa hauskaa että meitä on kaksi! Kaikki muut tuntuvat jo tietävän kaiken valmiiksi ja tuntevan toisensa. Olisi ikävä olla ainoa ilman kaveria.
– Minä voin olla sinun kaveri, Velmu sanoo, ja kaksikko katsoo toisiaan itsekseen myhäillen. Kumpikin oli pelännyt leirille tuloa, mutta nyt kaikki tuntuu vähäsen helpommalta.
Nelipäiväisen leirin aikana Velmu ja Nyyti tutustuvat toisiinsa ja leiripaikkaan, osallistuvat leikkeihin ja peleihin ja jumalanpalveluksiin, syövät makkaraa ja pannukakkua ja sukeltelevat järvessä. Lopulta sekään ei haitannut, että muilla leiriläisillä oli jo entuudestaan kavereita. Loppuleiristä Velmu ja Nyyti kokoontuvat lautapelipöydän ääreen ja pelaamaan pihapelejä muidenkin lasten kanssa. Käy ilmi, että yksi leiriläisistä asuu ihan lähellä Velmua, ja he sopivat näkevänsä uudestaan leirin jälkeen.
Kun Velmu lopulta palaa kotiin, on hänellä hassu tunne. Vielä muutamaa päivää aiemmin hän oli ollut niin kovin hermostunut tulevasta, elämänsä ensimmäisestä leiristä ja siitä, ettei hänellä olisi siellä yhtäkään kaveria. Nyt, leirin jälkeen, ei hän malta odottaa seuraavaa kertaa, jolloin pääsee leirille uusien ystäviensä kanssa.
Tarina: Sanna Salo